Euroopan johtavan SaaS-pohjaisten kassanhallintaratkaisujen toimittajan Nomentia Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön varatoimitusjohtaja Jukka Sallinen. Nomentian nykyinen toimitusjohtaja Mikko Soirola siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle.
Nomentian johtoon nousee 1.1.2021 alkaen DI Jukka Sallinen, joka on ollut keskeisessä roolissa yhdistämässä OpusCapitan ja Analysten kassanhallinnan tarjoomat ja osaamisen uudeksi yhtiöksi.
Sallinen on tehnyt yli 15 vuoden uran kassanhallintaratkaisujen kehittämisen ja liiketoiminnan vetäjänä.
”Jukka Sallinen tuntee asiakkaamme, palvelumme, liiketoimintamme ja henkilöstömme. Hänen johdollaan, osaavan ja sitoutuneen henkilöstön tuella, jatkamme toimialan parhaiden palvelujen kehittämistä kansainväliselle asiakaskunnallemme”, sanoo Nomentian hallituksen puheenjohtaja Matti Viljo.
”Kiitän Mikko Soirolaa ensinnäkin hänen työstään Analysten toimitusjohtajana ja nyt viimeksi johtajuudesta kahden alan johtavan yrityksen liiketoimintojen yhdistämisessä. Toivotan koko hallituksen puolesta Mikolle mitä parhainta jatkoa uusien haasteiden parissa.”
”On innostavaa päästä johtamaan erittäin mielenkiintoista yhtiötä tässä tärkeässä käännekohdassa. Nomentialla on vahva asema Pohjoismaiden johtavana kassanhallinnan ratkaisujen tarjoajana ja erinomainen mahdollisuus kasvaa kansainvälisillä markkinoilla, joilla meillä on jo monipuolinen asiakaskunta”, sanoo tuleva toimitusjohtaja Jukka Sallinen.
”Aikani Analysten ohjaksissa huipentui kahden hienon toimijan liiketoimintojen yhdistämiseen heinäkuussa 2020 ja sitä seuranneeseen uuden yrityksen, Nomentian, toimitusjohtajuuteen. On ollut suuri olo saada olla mukana luomassa kahta menestystarinaa. Siirtyessäni nyt talon ulkopuolelle jätän liiketoiminnan luotsaamisen luottavaisin mielin uudelle johdolle. Lämpimät kiitokset asiakkaillemme, kumppaneillemme ja kollegoilleni, jotka ovat tehneet tämän mahdolliseksi”, sanoo väistyvä toimitusjohtaja Mikko Soirola.
Lisätietoja:
Matti Viljo, hallituksen puheenjohtaja, Nomentia Oy, puh. 040 – 575 0505
Jukka Sallinen, varatoimitusjohtaja, Nomentia Oy, puh. 040 – 590 6144
Mikko Soirola, toimitusjohtaja, Nomentia Oy, puh. 040 – 703 0553
Jukka Sallisen ja Mikko Soirolan esittelyt:
https://www.nomentia.com/company/about-us
Nomentia
Nomentia on maksuliikenteen ja kassanhallinnan ratkaisujen edelläkävijä. Uskomme maailmaan, jossa yritykset voivat tehdä oikeita valintoja, vaikka nykyaikana ennakoiminen olisikin hankalaa. SaaS-pohjainen alustamme tarjoaa työkaluja kassan ennustamiseen ja näkyvyyden lisäämiseen, kansainvälisiin maksuihin ja pankkiyhteyksiin, täsmäytykseen, sisäisen pankin sekä valuuttojen hallintaan ja takauksiin. Meillä on yli 2300 asiakasta yli 100 maassa, ja palvelumme käsittelevät vuosittain yli 200 miljardia euroa. Cash is king!